Tips & Tricks: Mallin keventäminen

Tiesitkö, että Suomen Turussa kulki vielä vuoteen 1972 asti raitiovaunuja? Nyt ratikoihin törmää Turussa enää vain Kauppatorilla jäätelökioskin muodossa tai alla olevien kuvien 3D-malleissa.

Tuleepa raitiotie Turkuun takaisin tai ei, oheisissa kuvissa näkyvä 3D-malli toimii kuitenkin hyvin. Tässä tekstissä on ohjeistettu raitiovaunun 3D-mallin ”yksinkertaistaminen” käyttämällä SolidWorksin Defeature-toimintoa.

Defeature-toimintoa käytetään 3D-mallin epäolennaisen geometrian poistamiseen. Se mikä sitten on mallin epäolennaista geometriaa vaihtelee tietysti paljon tilanteen mukaan. Kun mallia halutaan käyttää myynti- ja markkinointitarkoituksiin ja halutaan tehdä esimerkiksi myyntiesitteitä, ainoastaan ulkokuori ratkaisee. Tällöin mallista kannattaa käytännössä poistaa kaikki näkyvissä olevan geometrian alle jäävä geometria. Mitä enemmän muistiin ladattavaa geometriaa mallissa on, sitä raskaampaa sen käsittely SolidWorksin sisällä on. Tässä yhteydessä on hyvä myös huomauttaa, että kokoonpanon osien piilottaminen näkyvistä ei tee mallista ”kevyempää”. Ainoa tapa keventää mallia on joko poistaa tai supressoida geometriaa. Kun käsitellään valmistukseen menevää mallia, yleensä kaikki geometria tarvitaan. Kokoonpanot sisältävät kuitenkin useasti osto-osia, jotka on ladattu osatoimittajien nettisivuilta. Jos osto-osien 3D-mallit sisältävät mallinnettuna pursotuksena valmistajan omia nimikenumeroita, kierrätysmerkintöjä ja muita yksityiskohtia, tällainen data kannattaa yleensä poistaa osista, koska kokoonpanoissa harvoin tarvitaan näistä osista näin yksityiskohtaisia versioita.

 

Mallin yksinkertaistaminen tapahtuu näin:

1. Avaa yksinkertaistettava SolidWorks-malli.

2. Valitse Tools-valikosta toiminto ’Defeature’.

3. Määritä käytettävä yksinkertaistamistapa.

mceclip0.png

Simplify Geometry, jolla voit...

– poistaa kokoonpanon/osan sisäiset osat/bodyt, jotka eivät ole näkyvissä ulkopuolelta (Remove internal components/bodies)

– poistaa osat, joiden tilavuus on enintään tietty prosentuaalinen osuus koko mallin tilavuudesta

– luoda komponenttiryhmiä, joiden välinen liike sallitaan

– määrittää manuaalisesti, mitkä Mate-liitokset, piirteet, osat tai muu data säilytetään

– määrittää manuaalisesti, mitkä piirteet, osat tai muu data poistetaan

Silhouette, jolla voit määrittää mallille ulkopinnat, joiden mukaan yksinkertaistaminen toteutetaan

4. Kun Defeature-toiminto on suorittanut loppuun koko yksinkertaistamisprosessin, valitse mitä yksinkertaistetulle mallille tehdään:

– tallennetaanko se omaksi .sldprt-osakseen (jos linkki alkuperäiseen malliin halutaan säilyttää, niin rastita kohta ’Link to original’

– julkaistaanko se 3D ContentCentralissa

– tallennetaanko Defeature-asetukset ja luodaan uusi malli myöhemmin.

Alla olevissa kuvissa näkyy esimerkki Defeature-toiminnon käytöstä. Kun yksinkertaistettu malli on linkitetty alkuperäiseen malliin eli kohta ’Link to original’ rastitettiin tallennuksen yhteydessä, alkuperäisen mallin muutokset voidaan päivittää yksinkertaistettuun malliin alla olevan kuvan mukaisesti valitsemalla ’Update Defeature’. Alkuperäistä mallia päästään editoimaan valitsemalla ’Edit In Context’.

 

 

Kevyitä mallinnushetkiä toivottaen

Niklas Johansson
PLM Group Support

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?
0/0 koki tästä olevan apua

Kommentit

0 kommenttia

Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.